Nuorten ääni kuuluviin!

Ennen oli kaikki paremmin. Laivat puuta, miehet rautaa ja asiat tehtiin oikein.

Senpä takia ei asioiden laitaa kannata juuri muuttaa, kun kaikki on vanhoina hyvinä aikoina päätetty. Nykynuoret eivät tiedä mistään mitään. Niinpä niin.

Metalliliittoon kuuluu parhaillaan noin 158 500 jäsentä joista nuoria (alle 35-vuotiaita) lähes 45 000.

Hyvältä vaikuttaa, mutta varsinaisten liiton ns. ”aktiivien” määrä nuorten osalta on valitettavan pieni.

Jatkuvasti niin vanhat kuin myös nuoret aktiivit toitottavat nuorten aktivoimista liiton toimintaan.

Ja mitä sitten tapahtuu? Noh, siinäpä se.

Suurelta osalta nuorista aktiiveista puuttuu tietotaito toimivaan rekrytointiin ja vanhat jäsenet eivät tavoita nuoria. Valitettavasti vanhemmat liiton parrat usein ylenkatsovat nuoria, samalla puuskahdellen kuinka ennen asiat hoidettiin hyvin, sen kummemmin kuitenkaan neuvoja osaamatta antaa.
Valitettava tosiasia on, että tämän hetken aktiivinuorten suuri osa alkaa vääjäämättä lähestyä ikää, jolloin he eivät enää ole nuoria. Välittäkää osastojen kokouksissa ja liiton tapahtumissa arvokasta tietoanne nuorille, ettei liitto jää junnaamaan paikalleen vailla nuorta verta.

Mieleeni tulee esimerkki mainonnasta.

Jälleen on erään tietyn työttömyyskassan mainokset pyörineet televisiossa, mutta harva ammattiliitto mainostaa avoimesti itseään.

Kyllä metalliliittokin mainostaa, mutta enimmäkseen omissa julkaisuissaan jotka tavoittavat ainoastaan jo omaa väkeä. Asiaan pitäisi saada muutos ja tähän juuri tarvittaisiin nuoria toteuttamaan sekä vanhoja neuvomaan. Kouluissakin käynti on hieno ja tärkeä asia rekrytoinnin kannalta, mutta jos oppilaitoksessa käy joku joka ei ole ajatusmaailmaltaan yhtään samanlainen opiskelijoiden kanssa, jää tulos varsin tyhjäksi.
Hyvät vanhat naiset ja herrat. Auttakaa meitä tyhmiä nuoria auttamaan teitä ja liittoa kasvamaan.

Teidän,
Lauri Kalanti
Opiskelija
Metalli 8 nuorisovastaava
www.metalli8va.net