Sopimista, ei sanelua

Olen Tomi Wallin, 35-vuotias vaikuttaja Lohjalta. Luottamustehtäväni on toimia pääluottamusmiehenä keskisuuressa järjestäymättömässä yrityksessä, Hyrles Oy:ssa. Muita luottamustoimiani ovat Vasemmistoliiton Lohjan osasto ry:n puheenjohtajuus ja ammattiosasto 8:n toimikunnan varsinainen jäsenyys.

Toisin kuin suurissa yrityksissä, niin suurimmassa osassa pk-yrityksissä edetään vanhan ajan konepaja aikaa, jossa ei ensimmäisenä ei tuijoteta työehtosopimuksia vaan katsellaan talon tapoja ja paikallisesti ”neuvoteltuja” käytäntöjä. Tiedän jo nyt, että paikallisen sopimisen lisääminen ei tule millään tavalla helpottamaan työntekijän asemaa, ja koko homma tulee lähtemään lapasesta, jos sopimisessa ei ole työehtosopimuksia perälautana. Jos minut valitaan Metallityöväen liitto ry:n liittokokousedustajaksi, tulen omalta osaltani pitämään kiinni siitä, että perälauta tulee TES:istä jatkossakin, eikä patruunien suusta.

Teemani on: Sopimista, ei sanelua